keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Puhdas sielu

olin tällä viikolla ahkera ja sain jopa tämän viikon postauksen valmiiksi keskellä viikkoa.
Ottilia halusi tämän viikon quest stariksi, joten päätinpähän sitten laitella tämänkin mieleeni juolahtaneen skenaarion tänne näin. (Sauna elokuvan kantta on kiva tuijotella. Syyttäkää sitä)
Lisäksi tämä sopii juurikin hyvin siihen lausahdukseen jonka luin enkun kirjasta samana päivänä:
"Save water, have a shower with your friend"
...Juurikin näin.
(ei sinänsä että sillä olisi mitään tekemistä merkinnän kanssa. Ollaan heteroita.)
mainittakaan vielä että Ottilia oli kyllä sitä mieltä, että hän on meistä se syntisempi ja on silkkaa vääryyttä että minä tulen tässä pelkkänä sieluna ulos. Noh kumpi meistä on syntisempi? The world shall never know.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Normi ongelma


Koska blogeilla on tapana aloittaa jollain asioilla jotka kuvaavat itse bloggaajaa niin päätin tämän viikon julkaisussa tuoda esille viime halloweenin.
Vierailevina tähtinä, Mörri ja tämän sisko, sekä Valdimir. Kaksi edellä mainittuahan ovat täysin fiktiivisiä.

...Ja tässä blogissahan esitetään väritettyä totuutta mustavalkoisena. Ihan vaan todetakseni niille jotka eivät ole vielä huomanneet.

(vielä huomauttaakseni, koska asia häiritsee minua suuresti, Mörrin sisko on epäonnistunut jokaisessa kuvassa kiitos kiireen millä tämäkin on väännetty. Ja maksaisin vasemman käteni jos olisin oikeasti noin ilmeikäs tyyppi)

tiistai 13. joulukuuta 2011

Kun maailma potkii persauksiin


Ole aikuinen ja potki ensin maailmaa takaisin ja sen jälkeen tuhoa kaikki todisteet siitä.

Ja hei, aloitin ainakin sarjakuva blogin, sekin jotain?